Pitkästä aikaa taas...

Kylläpä harmittaa...eilen ajelin poikien kanssa vantaalle, ajatuksena hakea typy. Mutta kappas vain, en sitten saanutkaan Millaa tänne. Sis luo mentiin poikien kanssa leikkimään. OIJH...ja syömään...oli NIIIIN hyvää ruokaa että!!!!

Sis rakasta oli tietysti kiva nähdä, ja juoruilla siinä.

Aurinkoni...nykyään paremmin tunnettu nimellä kiukku, elää uskossa, että mie olen olemassa sen kiukuttelua varten.

Tottakai mie kuuntelen jos ystävillä murheita, huolia, iloja ym ja haluavat purkaa/jakaa, mutta rajansa se on kaikella.

Yhtenä iltana oli tullut 4privaa, 8tekstiviestiä ja 4 sähköpostia...ja kaikki vain ja ainoastaan siitä, kun sanoin että hän on itsekäs...

Okei okei...voisinhan mä tietystikkin valita sanani tarkemmin ja ihan miettiäkkin mitä suustani päästän...mut...enhän sit olis enään minä...

Enkä minä ilkeä ole...en mielestäni sellaista kohtelua ole ansainnut.

Noh kiukku pyysi anteeksi...ja nyt olenkin takaisin avioliittoterapeutin osassa...My life *repii hiuksia päästä*

L rakasihanaystäväin toi mulle Gilmoren tyttöjä...niitä katsellessa illat onkin mennyt rattoisasti...mahtava sarja =)=)=)

Heh...tuskin nyt sentään...

Välillä sitä on vään kovin terapeuttimainen olo. Kenelläpä ei olis...

Aurinkoni kanssa oon edelleen paljon yhteyksissä. Nyt olen ollut "olkapäänä" hänelle, kun vaimon kanssa on ollut vaikeaa. Hassu tunne...

Niin paljon kun toivookin osaavansa auttaa, samaan aikaan joku repii sielua rikki ja kovaa...

Onneksi mulla oma "terapeutti"...hänelle hyvä puhua, kun tietää tarkalleen mitä tarkoitan.

Pitkästä aikaa oikeasti odotin viikonloppua...oli tiedossa vapaa aikaa hyvässä seurassa ja poissa kotoota neljän seinän sisältä. Yllättäen lapsenvahdin omat lapset sitten sairastuivat...voiko enenpää mun tuuria olla???? Noh, kysyin sitten kaverilta jonka kanssa kahvilla tänään käytiin, josko hän voisi tulla tänne meille, nyt kun hänen oma poika on mummolassa. Hän sanoi että tottakai!!! Mie taas onneni kukkuloilla, jeeee, mie pääsen sittenkin...kunnes ilmoitti myöhemmin, että hänen pitää nyt sit miettii sitä lauantaita...

 

VOI VEEEEE!!!!

Nyt sit jää TAAAS nähtäväks pääsenkö minnekkään...

 

Olipa kerran pieni tyttö...tyttö unelmoi paljon kaikesta, vaikka uskalsi olla toivomatta liikoja.

 Pienetkään toiveet eivät toteutunut.

Tyttö kasvoi nuoreksi, "menetti" vanhempansa, mutta sai erittäin läheisen suhteen veljeensä.

 Tyttö jatkoi unelmointia, vieläkään liikoja toivomatta.

 Nuori nainen sai ensimmäisen OIKEAN unelman todeksi, kun pieni tyttö nostettiin hänen rinnalleen.

 Ainoa unelma nuorella naisella oli siinä vaiheessa, olla tuottamatta pettymystä pienelle tytölle.

 Nuori nainen eli onnettomana, masentui, jätti pienen tytön isälleen ja pakeni. Nuori nainen menetti kaiken, eikä uskaltanut unelmoida enään.

 Nainen eli yksin, pientä tytärtään nähden, tutustuen ja tuntien. Nainen alkoi herätä henkiin.

 Pieni tytär antoi naiselle uskoa huomiseen, uskoa tulevaan, nainen unelmoi jälleen.

 Nainen löysi miehen, rakastui, perusti perheen, tytär siihen vahvasti kuuluen kahden veljensä kanssa. Nainen oli onnellinen.

 Nainen jatkoi unelmointia, ja uskalsi jo vähän toivoakkin.

 Nyt se nainen on väsynyt. Väsynyt unelmiin, väsynyt toivomaan. Nainen elää lapsilleen.

Joopa joo..P:n kanssa sukset pahasti ristissä..

Monet ihmettelevät kun aina puhelin kourassa kuljen...olenkin saanut kuulla tästä wamli riippuvuudesta niin yhdeltä jos toiseltakin. Ensin yritin alussa puolustella, että istuthan sinäkin koneella, ja sinä teet sitä ja sinä tätä...heh..en enään...ja addikti en myönnä vieläkään olevani =D

Sis naureskelee usein ja pyörittää päätään...hänestä tiedän, ettei arvostele, mutta ei myöskään ymmärrä.

Jos menen kylään tai näen ihmisiä jotka ei kuulu "wa maailmaan", on usein känny pois näkyviltä.

Eräs henkilö sitten viimeksi eilen suuttui jatkuvasta puhelimen tuijottamisesta...vaikkakin ihan puhelimessa oltiin. Kerroin hänelle sitten kuinka ihania ihmisiä olen sieltä löytänyt...YSTÄVIÄ!!! L&R..rakkaat ottopojat, W jolle jo omat päätösvaltani kerkesin antaa *nauraa* ja Mi mun oma kotikampaaja...kaikki niin rakkaita ystäviä. Ja siihen päälle vielä kasa "kahvikamuja". Olisin tosi yksinäinen jos wamliin en olisi koskaan vahingossa eksynyt.

Josko hänkin sen joskus voi sitten ymmärtää...

Sis kullalla oli eilen päivä helvetistä...kaikki meni pieleen, ihan kaikki. Onneksi tänään päivä uus, ja toivottavasti huomattavasti parempi päivä!!!

Milla pitkästä aikaa täällä taas <3 R&R ihan siskonsa lumoissa, ja siitäkös Milla ottaakin kaiken irti *nauraa* äitin tyttö =)

Harmi vaan ettei P taaskaan kerkee Millaa näkemään =/ noh eihän se työlleen minkään voi...

Auringostani vielä sen verran...ollaan edelleen jatkuvasti yhteyksissä...enemmän ja enemmän henkilökohtaisia puhutaan...Hänellä se iso muutos kesällä tapahtuu, sitä ennen olen päättänyt että tämä loppuu...kokonaan...

Ajatuskin siitä itkettää...ehkä sekin jonkin asteista riippuvuutta...

Sydämeni kaipaa sinua vieläkin.
Näen sinut aina joskus.
Jokainen vilkaisu opettaa minulle rakkautta
ja vapautta niistä olosuhteista joissa elän.
Silti toivon että sydämemme vielä kohtaisivat
ja tulisivat rakkaiksi ystäviksi.
Silloin voisin taas koskettaa sinua,
sinun sydäntäsi ja ruumistasi.

Siihen saakka kannan mukanani
onnea jonka annoit
tuskaa jonka annoit
vapautta jonka annoit.

Kuinka paljon ihminen voi kaivata toista?
Kuinka kauan?
Jonain päivänä tiedän.